Keep and Share logo     Log In  |  Mobile View  |  Help  
 
Visiting
 
Select a Color
   
 
SYTen jäsenposti 4/2020
Date: June, 13 at 21:14

Hei jäsenet ja kannatusjäsenet,

vuoden neljännessä jäsenpostissa tulee tutkimusasiaa.

 

SYTen näkemys VNK:n tutkimuksen tutkimusasetelmasta

Maanantaina julkaistiin valtioneuvoston kanslian tiedote tutkimuksesta, josta moni odotti totuutta koskien tuulivoimaloiden infraäänen terveysvaikutuksia.

SYTe perehtyy varsinaiseen tutkimukseen myöhemmin, kun se julkaistaan kesäkuussa 2020. Seuraavassa kuitenkin SYTen näkemys tutkimuksen lähtökohdista, sillä se on toinen kuin toteutetussa tutkimuksessa.

Tutkimuksen koehenkilöiksi haettiin henkilöitä, jotka kokivat saavansa oireita infraäänestä ja selvitettiin heidän terveydentilaansa ja asennettaan sekä vertailuryhmään henkilöitä, jotka eivät arvioineet oireiden johtuvan infraäänestä.

SYTen näkemys on, että jos infraääni vaikuttaa terveyteen, se vaikuttaa ihmisiin samalla tavalla riippumatta siitä, mistä ihminen kokee oireidensa johtuvan tai ajatteleeko hän edes oireilevansa. Tämä tulisi tutkia normaalin satunnaisotannan pelisääntöjen mukaan, mutta tutkimusta ei nyt toteutettu näin. Lähtökohtana oli sen sijaan oletus jonkinlaisesta yliherkkyydestä tai asenteellisesta oireiden yhdistämisestä tuulivoimaloihin.

Maailmalla tehdään parhaillaan onneksi myös tutkimuksia, joissa pitempiaikaista haittaa selvitetään ja myös Suomessa on kerätty valmiita tutkimusaineistoja, joista asiaa voi tutkia. Tutkivien tahojen tulee olla kuitenkin mahdollisimman neutraaleja.

 

Weichenberger ym. (2017): Infraäänet näkyvät aivoissa

Tuulivoiman terveyshaitoissa ei ole kysymys väitetystä nosebo-efektistä, sillä aivojen toiminnallisesta magneettikuvauksesta (fMRI:stä) tehty saksalaistutkimus (Weichenberger ym. 2017) osoittaa, että ihmisen aivot reagoivat kuulokynnyksen alapuolella oleviin ääniin.

Jatkuva, kuulokynnyksen alapuolella oleva äänisignaali voi saada aikaan patogeenisen (eli sairauksia ja tauteja aiheuttavan) vaikutuksen, kuten on huomattu ihmisissä ja eläimissä, jotka asuvat tuulivoimaloiden ympäristössä.

 

Ruotsalaistutkimus: Tuulivoimamelu heikentää vilkeunta ja palautumista

Uusia tutkimuksia julkaistaan myös jatkuvasti. Maanantaina julkaistiin ruotsalaisen ympäristölääketieteen professori Kerstin Persson Wayen ym. (2020) tutkimus tuulivoimaloiden vaikutuksesta uneen. Sen mukaan tuulivoimamelu heikentää erittäin tärkeää REM- eli vilkeunta ja sitä, kuinka palauttavaksi uni koetaan.

Lisätietoja ruotsalaistutkimuksesta löytyy SYTen blogista, jossa on muitakin käyttökelpoisia tutkimuksia - käyttäkää vapaasti hyödyksi! Lisää tekstejä julkaistaan lähiaikoina.

Toivottavasti jaksatte jatkaa terveellisen ympäristön puolustamista ja oikean tiedon jakamista. Se vie pitkällä tähtäimellä parhaiten eteenpäin.

Kevätterveisin

Markku Mehtätalo
SYTe ry, puheenjohtaja
p. 0440664000


Creation date: Jun 16, 2020 6:34am     Last modified date: Jun 16, 2020 6:35am   Last visit date: May 7, 2024 11:01am
    Report Objectionable Content